Halla tuli maahan...

...tana aamuna sen huomasin kun liukastelin tietani kohti Contemporary Artsin rakennuksia kampuksen toiselle laidalle. Ja mika keli! Aurinko paistanut taydelta teralta koko paivan ja kaikki laheiset vuoret saaneet lumipeitteen huipuilleen. Viime viikolla satuin keskelle parin tanssikaverin keskustelua, kun taalta pain kotoisin oleva kertoi, etta jos lunta on edes ihan vahan, on koulu peruttu ja liikenne tukossa, ja jotkut ihmiset eivat suostu ajamaan autoa ollenkaan, jos lumisadetta on luvattu tiedotuksissa. Taalla kun ei talvirenkaat ole mitenkaan yleiset eika laissa maaratty.

Irkkukisat on kayty ja koettu. Kiitosta tuli katsojilta vaikkei niinkaan tuomareilta, mutta en mina olekaan kilpailija vaan esiintyja, ja kiva oli kayda. Pelkasin niin paljon psykologista pelia etukateen, etten sitten juuri jutellut muutamien yrityksista huolimatta muiden kisaajien kanssa, vaan lahinna keskityin pohtimaan, miten selvian tansseista lapi uskomattoman liukkaalla lavalla... Kengilla se oli melko vaikeaa, vaikka kaytin kaikki paikalliset keinot ja mm. teippailin kenkieni pohjat ilmastointiteipilla, auttaa hieman, mutta ei tarpeeksi tassa tapauksessa. Light meni sitten paremmin, ennen tossutanssini hyppaamista seisoin parisen minuuttia lapimaran pyyhkeen paalla ja johan oli pitoa :) Terriltakin tuli kiitosta reelistani, joten ihan kohtuutyytyvaisena jatin Western Canadian Regional Oireachtasit taakseni ja lahdin illan paatteeksi kannustajieni kanssa syomaan. Joukoissani oli Jia, Ilona ja Line ja vallan ansiokkaasti huiskuttivatkin mulle SFU:n vareissa liehuvia huiskia, jotka alunperin SFU:n ja UBC:n valiseen jenkkifutisotteluun ostettiin... Kuviakin tuli otettua useampi kappale, jospa niita Linen digikameralta pian saisin niin voin tahan niita sitten pari laittaa.

Eilen varasimme hostellin Tofinoon, Vancouver-saaren lansirannalle myrskybongarien ja surffaajien paratiisipaikkaan, jonne lahdemme ensi viikonlopuksi Jian, Ilonan ja Celinen kanssa. Surffata emme kuitenkaan aio, ja toivottavasti myrskytkin jaa bongaamatta, karhuja ehka sen sijaan voi olla vihdoin (vaikken mitenkaan erityisesti odota) mahdollista nahda, silla ainakin Marjan kokemuksista paatellen niita vilistaa saarella joka puolella. Onpa meillakin kampuksella varoitettu niista, etta Burnaby-vuoren metsissa toisinaan majailevat. Toiset karhut on leppoisampia, ja niista selviaa leikkimalla kuollutta, toisten kanssa taas kuuleman mukaan parhain selviytymisvaihtoehto on tapella vastaan... Tama karhuhuumori savyttakoon seikkailujamme Tofinon metsissa, saadaan Linen karhupilli matkaan ja todennakoisesti sitten lauletaan aanemme kaheiksi koko viikonloppu, jotta kanadalaiskontiot ymmartavat pysya poissa tieltamme.